Voiko UT:hen luottaa ?

1800-luvun puolesta välistä alkaen on liberaaleissa piireissä kyselty voiko evankeliumien kerrontaan Jeesuksesta luottaa, mutta mehän myös tiedämme, että mikään asiahan ei tavallaan synny tyhjästä ja tällaisia asioita ei keksitä.
Yleensä kun aikaa tapahtumissa kuluu niin asiat tuppaa hämärtymään ja legendoitumaan ja sama asia tapahtuu kun raamatun omasta maaperästä etäännytään niin sitä enemmän siihen alkaa tulla helposti myös mielikuvituksellisia aineksia. Jumalan sana kun nyt ei kuitenkaan koskaan menetä varsinaista merkitystään. Jeesuksen kohdalla on paljon vaikeampi selittää se, että useat miehet olisivat yhteissopimuksesta laatineet tämän kirjan, kuin että yksi ainoa mies on antanut sille aineiston. Jeesushan ei itse kirjoittanut mitään.

Liberaaliteologiseen ajatteluun kun vain nykyisin on pesiytynyt tällainen kummallinen ennakkoasenne, että asiat kritisoidaan ja tuomitaan jo etukäteen.
Senkaltaisen "tiedon" levittäminen yleisesti nakertaa meidän kristillistä uskoa ja kristillistä luottamusta sanaan salakavalasti, "Onko Jumala todellakin sanonut" (1 Moos 3:1) Näissä asioissa pitää olla tarkkana!

Vt.ssa on meillä juutalaisten kanssa yhteinen perintö josta juutalainen ajaa siitä esiin "tooraa" mutta meidän kritittyjen tulisi ajaa siitä esiin "Kristusta" ja tukeutua siihen "Kristus kallioon".

Ut:ssa Jeesuksen ihmeet kuuluvat raamattuun ja emme voi niitä noin vaan poistaa "myytteinä" johon myös liberaaliteologia on jo pitkään tähdännyt, sillä Uusi testamentti kuitenkin itse korostaa, että apostolit eivät ole "seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja" ja että ne "eivät ole missään syrjäsopessa tapahtuneet". Silminnäkijöitä ei voi näin siis liberaalisessa epäuskossakaan noin vain syrjäyttää.

Mutta loppupelistähän asiahan on vain niin, että Jumala on se ainoa joka synnyttää uskon ja synnyttää myös ihmisessä sanan nälän ja avaa ymmärryksen näille asioille ja sitä kautta erottamaan oikean väärästä, oikean kullan kultadubleesta.

 

Lainaus kirjasta Risto Santala Juuret 2: "UT:ssa "totuus"-käsite esiintyy yli 100 kertaa. Hebrean "totuus" sanassa "emet", on aakkosten ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen kirjain - totuus on kaikilta osiltaan luotettavaa. Evankeliumi oli uskottu "luotettaville miehille". He pyrkivät pysymään "opinmukaisessa, luotettavassa sanassa". Luukas tutki "alusta alkaen tarkkaan kaiken", että kävisi ilmi, "kuinka varmat" evankeliumin perusteet ovat. Ja apostoli Paavali totesi kahdestikin, että "varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen". Tuntuisi oudolta, että mikään tosiasioiden väärentely voisi pesiä tällaisessa maaperässä. Jeesus itse rukoili ylimmäispapillisessa rukouksessaan: "Isä...pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus!"


Nykyään kristikansa alkaa olla tietoinen jo siitä, että aikamme liberaalinen asennerajoittuneisuus on tehnyt lähes kaikki Jeesuksen puheet kyseenalaiseksi. Tulostamisen pohjana on ollut kirjallisuuskritiikki, lähdetutkimus eri teorioineen, redaktiokritiikki ja erilaiset analyysit hypoteeseineen. Metodiopissa pyritään myös arvostelemaan johtopäätösten varmuusasteita. Kaikki tämä kuulostaa hyvin tieteelliseltä. Mutta jos ottaa huomioon sen, että evankeliumit on ilmeisesti kirjoitettu alustavasti hebreaksi ja niiden kreikannoksessa on ollut mukana "varjokirjoittajia", tällöin tuskin mikään kirjallisuuskritiikki kykenee tunkeutumaan syntyihin syviin. Samoin Paavali joutui likinäköisyytensäkin vuoksi käyttämään useampia kirjureita, joten hänenkään teksteistään ei voi näillä menetelmillä saada luotettavaa tietoa. Juutalaisilla tutkijoilla on usein intuitiivinen kyky tajuta, mikä on "made in Israel" - niinpä heidän arvelunsa ovat yleensä paljon myönteisempiä kuin länsimaitten teoreetikkojen."

Juutalaisilla tutkijoilla on pitkät perinteet pyhien kirjojen tallentamisessa. Jo Samuelista kerrotaan, että "Herra oli hänen kanssansa eikä antanut yhdenkään sanoistansa varista maahan". Pyhiin kirjoituksiin ei saanut tehdä pienintäkään muutosta, ei "lisätä" eikä "poistaa", kuten Johanneksen ilmestyskin korostaa."

Vrt. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15767873/voiko-uthen-luottaa-